Hei! Nimeni on Ida!

01.02.2023

Ylleensä kuuluu hyvviin tapoihin esitellä ittensä ku ensimmäistä kertaa tapaa jonkun. Nimeni on siis Ida (Ipsu) ja oon lähtösin Keminmaasta. Oon syntyny vuonna 1989 lokakuussa. Huumoria löytyy, oon omasta mielestä ihan huluvaton, mutta kyllä musta löytyy se vakavakin puoli aina tarpeen vaatiessa. Pientä hölömöyttäki on ja tuntuu, että tekevälle sattuu ja tapahtuu, mutta tärkeintä on se, että ossaa nauraa ittellensä! Lähellä sydäntä on musiikki (ihan vaan kuuntelu mielessä), virkkaus, kutominen ja tietenkin omat rakkaat kaksi koiraa. Töitä teen varhaiskasvatuksen parissa ja siinä samalla koitan kovasti rämpiä yliopisto opintojen kanssa, että voisin isona kuttua itteäni varhaiskasvatuksen opeksi! Tän pienen elämäni aikana on tullu asuttua muutamissa paikoissa, mutta nyt oon viihtyny täällä pääkaupunkiseuvulla jo useamman vuojen. En ala tähän kirjottammaan koko elämäni tarinaa, mutta voisin sieltä täältä poimia muutamia asioita, että miten oo päätynyt tähän pisteeseen elämässä.


Oon siis luonnollisestikki käyny perusopintoni Keminmassa ja sieltä sitten ponnistellut ylöspäin muun muassa siirryin Tornioon opiskelleen media-assariksi, ammattikouluun. ''Yläaste'' aikoihin, media ja siihen liittyvät hommat kiinnosti erittäin palijon. Media-assari koulutuksen jäläkeen, aloin tajuammaan, että media hommat oli enemmänkin ittelleni mukava ja mielenkiintonen harrastus ku kutsumus. Siinä sitä sitten mietittiin, että minne suunnata seuraavaksi. Tässä välissä tuliki vietettyä niin sanottu välivuosi ja tuli aikalailla etittyä ommaa identiteettiä. Tää oman identiteetin ettiminen ei menny ihan niin kuin Römsöössä.. Aika villiä nuoruusaikaa ja siihen tietenki liitty aika palijon baarissa juoksemista.


Sitten ku oli jo kyllästyny siihen baari ja bile elämään, niin sitä kaipasi aikalailla jonkulaista pysyvyyttä ommaan elämäänsä ja halusi alakaa kokkeilemmaan omia siipiä, että kuinka kauvaksi ne loppupeleissä kantaa. Päädyin hakkeen töitä suht läheltä ommaa kotikuntaa ja loppupeleissä päädyin siivoojan hommiin ja paikkakuntana oli Rovaniemi. Eessä oli siis muutto Rolloon. Nuorelle naisen alulle tää muutto uuteen suureen kaupunkiin oli tietenki aika jännittävvää aikaa! Rollossa viihyi kuitenki vain vuoden verran, kunnes palasin takasin kotikulumille. Tällä kertaa asunto löyty Torniosta ja jatkoin siellä siivoojan hommissa. Aloin kiinnostummaan lähihoitajan työstä ja lähinki tähtäämään sinne suuntaan. Tässä kohtaa ei oikeastaan ollu muuta vaihtoehtoa ku jättään siivoojan hommat taakse. Mulla kädet alako mennee siivojan työn myötä todella huonoon kuntoon.  Lääkäri totes, että jos et nyt vaihda allaa, niin oot aika pian leikkuupöyvällä nuitten käsien takia. Mulla siis alako olleen todella ussein jännetuppitulehusta ja ne meni niin pahaksi, että aamulla herätessä, en pystyny liikuttaan omia sormia laisinkaan. Hain sitten lähärikoulutukseen ja omaksi onnekseni, pääsin sissään! Kahteen vuoteen rutistin lähäri opinnot ja valittin suuntautumisopinnoiksi lapset ja nuoret. Valmistuttua, mut revittiinki suoraan koulun penkiltä töihin. Tein palijon sijaisuuksia eri puolilla Torniota. Sitä kuitenki aika nopsaa alako miettimään muita vaihtoehtoja, mitä tuli työntekkoon, joten teinivuosien haaveet muutosta pääkaupunkiseudulle alako herrään taas henkiin. Lähin siis kokkeileen ommaan onneani ja aloin ettiin aktiivisesti töitä eri puolelta pääkaupunkiseutua ja noin kuukauven ettimisen jäläkeen, sain ku sainki töitä. Tästä asiat lähtiki todella nopsaa pyörimmään ja jouvuinki todella pienellä aikavälillä ettiin kämpän ja muuttammaan ja sillä tiellä ollaan vieläki! Oon viihtyny täällä pääkaupunkiseudulla vuodesta 2016 lähtien.


Nyt sitten pitkän harkinnan ja unelmoinnin jäläkkeen oon päättäny vihdoin ja viimein, että son munki aika alakaa kirjottammaan blogia. Tuun julukasemmaan noin pari kertaa viikossa, uuden kirjotuksen. Tuun tänne kirjottaan päiväkirjamaisesti omasta elämästä, ajatuksista, ilmiöistä, tapahtumista, tuotteista jne. Olis kiva vähän kuulla sustaki ja sun elämästä vaikka että mistä päin oot kotosin tai mitä teet työkses ynnä muuta sellasta! Joten otahan mun instagram tili hallintaan @ipsutusta_blogi, jätä sinne kommenttia tai laita sähköpostia ipsutustablogi@outlook.com tai tuu faceen ja liity mun blogi ryhmään (löytyy nimellä Ipsutusta blogi) ja tuu mun kanssa juttelleen. Nähhään seuraavan kirjoituksen parissa!

-IPSU


© 2023 Ida Pukema. Ipsutusta-blogi. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita