Kiusaaminen jättää arvet

Tää seuraava aihe tullee olleen aika raskas ja voipi olla, että tää herättää joissaki aika voimakkaitaki tunteita. Mää oon itte ollu siinä onnellisessa asemassa, että koulussa mää en oo niinkään kokenu kiusaamista. Millon joskus nyt jottain joku huuvellu tai sanonu, mutta ei sole koskaan ollu semmosta suunniteltua ja sellasta, että tuntisin olevani jonku henkilön silimätikku. Sitä sillon nuorempana huokasi helepotuksesta just sen takia, että on päässy niin helepolla ja jotenki tässä kohtaa todella naiivisti ajattelin, ettei kiusaaminen, tuu olleen osa mun elämää ikinä, koska pääsin sen ''pahimman'' vaiheen ylitte. Vaikkakin, mää oon edellisessä postauksessa kertonu esimerkiksi mun häirikkö naapureista, niin onhan sekin jo jonkun asteista kiusaamista, mitä kenenkään ei pittäis sietää, mutta sillonkaan mää en koskaan ajatellu asiaa silleen. Ajattelin vaan, että mun naapureilla on jottain mielenterveysongelmia ja vähän sen varjolla yritin ymmärtää heidän käytöstään. Vaikka edelleenkään, semmonen käytös ei ole ok.

Kunnes sitten menin työelämään.. Mää en ois ikinä uskonu, että aikuset ihimiset voi käyttäytyä työpaikalla tuolleen, miten mua on esimerkiksi kohdeltu ja vieläpä se, että esihenkilö/esihenkilöt on kattonu kaiken sormien lävitte. Mää en mitenkään uppoudu yksityiskohtiin tai niihin tapahtumiin sen syvemmin, koska en kuitenkaan halua, että joku tunnistaa näistä ittensä, enkä mää ala nimeämmään, että millä paikkakunnalla nää on tapahtunu tai mitä hommia sillon tein. Mutta alotettaan siitä, kuinka esihenkilö oli se, joka mustamaalasi mua mun työkavereille. Hän siis oli mulle aina todella kiltti ja ystävällinen, kunnes sain kuulla työkavereilta, kuinka palijon hän oli puhunu musta todella ikävään sävvyyn. Hän syytti mua asioista, mitä mää en ollu ees teheny ja muutenki oli haukkunu mut laiskaksi, vaikka mää aina suostuin jokkaiseen asiaan, mitä hän pyys mut tekkeen! Sillon ku eräs työkaveri otti tän asian mun kanssa puhheeksi, niin eka ajattelin, että tää tyyppi nyt kyllä puhhuu ihan omiaan ja haluaa kehittää, jottain ihime draamaa, mutta sitten ku useampi työntekijä otti tän mun kanssa puhheeksi, niin emmää voinu ku alakaa uskommaan. Jätin sen firman aika nopsaa. Kenenkään ei tarvitte olla sellasessa paikassa töissä, missä sua ei arvosteta pätkän vertaa.

Toinen kiusaamistappaus oli kans työpaikalla ja tää oli työntekijän toimesta. Tääki alako silleen, että kaikki oli aluksi ok, mutta sitten alako tulleen niitä pieniä merkkejä, missä alloin miettiin, että mihinköhän tää tästä kehittyy. Eka oli niitä pieniä kiukunpuuskia, mitä kuitenki pyydettiin anteeksi ja selitettiin ties millä väsymyksellä jne. Sitten alako ihan semmosta systemaattista kyykyttämistä, missä mulle puhuttiin todella alentavvaan sävvyyn (tai ei puhuttu ollenkaan) ja pidettiin enemmänki juoksutyttönä ku tasavertasena työkaverina. Mulle nipotettiin pienistäki asioista, mutta muut sai tehhä mitä halus. Ja jos mää menin tekkeen jonkun asian samalla tavalla, miten joku toinen oli teheny, niin sain hirveät huudot ja haukut niskaan. Monesti ku saavuin töihin niin mulle ensimmäisenä valitettiin pitkä lista, mitä kaikkea oon taas teheny väärin ja joskus mulle jopa valitettiin niistä asioista, mitkä ei milläänlailla ees liittyny muhun. Eli mut haukuttiin sillonkin, kun joku toinen oli teheny tai sanonu jottain. Hyvänä esimerkkinä, että jos vaikka hänen naapurin koira kakkasi hänen kävelytielle, niin hän teki seleväksi, että soli jollaki ihimeellisellä tavalla mun vika. Tää oli se pahin kiusaamistappaus mikä mulla on ollu. Mää ennoo ikinä kolomen kuukauden sisällä tuntenu itteäni niin arvottomaksi ja huonoksi mitä mää sillon tunsin itteni. Mää ennoo ikinä kokenut sellasta tunnetta, mitä mää koin siellä, mitä tuli mun ammattiin ja ammatti identiteettiin. Mää ennoo ikinä tuntenu sellasta väsymystä, mitä mää sillon tunsin enkä mää oo ikinä lähteny niin surullisena työpaikalta kottiin, mitä mää tuohon aikaan lähin. Joka aamu ku heräsin, niin mietin vaan, että onko pakko lähtä töihin. ''Toivottavasti mää liukastun ja murran vaikka lonkkani, ettei tarvi lähteä töihin''. Mää alloin muutenki vihhaamaan sitä ammattia, mihin olin aika vasta valamistunu ja mietin tosissani alan vaihtoa. Tässäkkään kohtaan ei käyny mielessäkkään, että ehkä se työpaikan vaihto olis se ratkasu ongelmaan. Kunnes sitä sai kasvatettua paksumpaa nahkaa usseiden kuukausien jäläkeen ja lähinki lätkimään kysseisestä paikasta. Tästä yli pääseminen vei kuitenki jonku aikaa ja mää huomasin, että mun piti rakentaa itseluottamus takasin pala palalta. Uudessa työpaikassa tunsin edelleen oloni tosi onnettomaksi ja asiaa ei parantanu se, että hyppäsin uuteen työpaikkaan ehkä kaikista huonoimpaan aikaan, enkä koskaa oikeen päässy ryhmäytymmään siihen porukkaan, mikä mulla sillon oli. Olin jatkuvasta varovainen mitä sannoin tai tein ja mulla oli jääny ajatus päähän, että son minä vastaan muu maailma. Tästäkin tunteesta on päästy ylitte.

Tässä kohtaa ongelmallisia on määräaikaset työsopparit ja se, että työntekijä ei voi oikeen sanoutua niistä irti, jos ei olla esihenkilön kanssa sovittu erikseen asioista. Tää on mun mielestä ihan hanurista ja todella ongelmallista. Siinä sää vaan joudut kärsimmään ja vaikka kuinka järjestettään kiusaamista ehkäseviä kamppanjoita, niin kuitenki tehdään sääntöjä ja säädöksiä, mikä periatteessa kuitenki tekkee siittä kiusaamisesta niin heleppoa. Kiusaajaa on vaikia pistää mistään pihalle, tai ainaki näin mulle on tätä jatkuvasti toilotettu. Mutta aina se kiusattu joutuu vaihtammaan työpaikkaa/koulua ja tää on mun mielestä erittäin väärin! Monesti sanotaan, että pitäs pystyä puhumaan ja sopimaan asiat, mutta kysymys kuuluu; kuinka moni on oikeasti valamis antammaan kiusaajalle kaiken anteeksi ja jatkammaan samassa työpaikassa/koulussa tuntematta minkäänlaisia negatiivisiä tunteita kiusaajaa kohtaan? En mää ainakkaan pystyis! Sanon sen ihan suoraan. Ja siks mää oonki näistä paikoista lähteny käveleen. Jos toinen ihiminen romuttaa sut tuhansiksi palasiksi, niin miten hemmetissä siinä voi olla toisen seurassa niin, ettei muka ikinä ole mittään tapahtunukkaan? Mun mielestä tähän pittäis tarttua vakavasti ja vieläpä niin, että jos sää oot se kiusaaja, niin sulle tullee siittä vakavia seurauksia. Sut voitais vaikka laittaa töistä pois määräaikasesti esimerkiksi  yhdeksi kuukaudeksi, rangaistukseksi siittä, että sää oot ilikeä ihiminen. Tää ehkä laittas porukkaa vähän miettimmään ommaa käytöstä. Pahinta tässä mun tappauksessa oli se, ku otin tän asian esihenkilön kanssa puhheeksi, niin hän vain voivotteli mulle asiaa, eikä ees sanonu mittään siihen suuntaan, että tätä lähdetään nyt purkammaan tai miettimään!? Eikö esihenkilön tehtävä ole tarttua juurikin tämmösiin ongelmiin ja lähteä niitä purkammaan? Tässä tappauksessa ei niin käyny.. Sama meno oli kuulemma jatkunut ennen mua ja oon kuullu, että mun lähdön jäläkeenki. 

Kolomas tappaus oli aikalailla samanlainen mitä tuo ylempi. Tässä oli nyt kuitenki ollu väliä näissä kahessa keississä useampi vuosi, joten olin ihimisenä kasvanu vähän enemmän ja tiesin aikalailla oman arvoni ja paikkani. Tää alako kans eka silleen, että kiusaaja oli hirveen kiinnostunu musta ja mun menneisyydestä, mutta kokemusta kun vähän löytyy, niin en ylleensä hirveästi kerro omasta menneisyydestä. Kerron vaan jottain muutamia pikku faktoja ja son siinä. Tää heti alakuun jo alako haiskahtaan pahalta niin osasin jo vähän oottaakki, että kohta tullee jottain tapahtuun. Tää kiusaaminen sitten jatku niin, että hän saatto kovvaan ääneen muille alakaa puhhuun mitä mää olin teheny, mutta hän ei sanonu nimiä. Hän vaan tokasi tyyliin ''yks työntekijä meillä teki tämmösen jutun..'' ja perrään hän sano kuinka hän kyllä suuresti ihmettelee semmosta käytöstä. Ja voin sanoa, että tässä ei ollu ees mistään vakavasta asiasta kyse. Eka olin vaan hilijaa ja esitin, että en tiijä mistä tää tyyppi ees puhhuu, enkä kommentoinut niitä sen kummemmin. Tää tosiaan sitten paheni niin, että taas alako se kyykyttäminen ja käskyttäminen, mutta silloin sannoin suoraan että ei käy. Ja tästä hän ei pitäny. Noh.. Kun yksi kiusaaja ei riitä, niin vedettiin siihen mukkaan yks ja toinen. Eli tää tyyppi alako kerrään ittensä ympärille porukkaa, jokka sitten yritti alakaa joukkolynkkaamaan meikäläistä. Nyt näitä oli kolome tyyppiä, jokka oli mua vastaa. Sama kyykytys ja määräily jatku, mutta mää edelleen kieltäydyin ja perustelin heille, että miksi. Mun työnkuvaan ei kuulunu tiettyjä juttuja, mutta heidän mielestään mun ois pitäny suostua olemaan heidän juoksutyttönä. Multa pimitettiin todella palijon tietoa ja nää tyypit koko ajan ootti, että teen jonku virheen, mistä he pääsevät sanomaan. Mut haukuttiin palavereissa missä mää en ollu mukana. Ja niissä palavereissa oli aika isoja tyyppejä ylleensä mukana. Isoilla tyypeillä tarkoitan henkilöitä, joilla oli enemmän vaikutusvaltaa. Vanhat kokemukset kiusaamisesta oli tosiaanki kasvattanu mua ja mää sillon aikoinaan päätin, että jos tuun ikinä uuestaan kokemaan kiusaamista, niin määhän taistelen vastaan. Ja nyt oli tosiaan sen aika! Mää rimpautin isolle pomolle ja kerroin mikä oli homman nimi. Mut oli siis valittu työhön, mihin oli muutenki vaikia löytää työntekijöitä ja täähän oli vielä vakkari pesti mikä mulla oli. Sannoin siinä puhelussa, että tää pelleily saa riittää ja sanon itteni irti. 

Se mikä näissä kaikissa kolomessa keississä oli sammaa niin oli ekanaki se, että mulle ei välttämättä aina kerrottu asioita niin ku ne oli tai niinku ne ylleensä tehtiin. Eli ootettiin sitä virhettä minkä teen, että päästiin ruoskimmaan. Toinen mikä näissä oli sammaa oli se, että muut työntekijät ties näistä ongelmista jo kauvan aikaa ennenku mää olin tullu talloon. Mulle kerrottiin kaikissa näissä paikoissa, että tää tyyppi/tyypit on harrastanu tätä pitempään ja moni hyvä työntekijä on lähteny siittä paikasta juuriki sen takia käveleen. Ja kolomas mikä näissä oli sammaa oli se, että kiusaaja yritti eka alakuun olla todella ystävällinen ja yritti udella todella palijon mun henkilökohtasesta elämästä. Ja sen mää oon oppinu tän pienen elämäni aikana, että sillon ku joku tekkee tätä, niin hän ihan varmasti tullee käyttään näitä tietoja sua vastaan jossaki vaiheessa. Mutta se kysymys minkä mää esitän nyt näistä kaikista on se, että miksi ihimiset on hilijaa hyväksyny nää käytökset? Ja tällä tarkotan niitä muita työntekijöitä. Miksei kukkaan ole puuttunu näihin vaan on ollu kuuntelevana korvana tai siliminnäkijänä? Koska voin kertoa, että jos mun nykysessä työpaikassa tapahtuis jottain tämmöstä, niin tämä henkilö (eli minä) laittas semmoset samba karnevaalit (eikä siis missään hyvässä mielessä) pystyyn, että isompiki mies hilijenis! Meikä ei kyllä hetkeäkkään hyväksyis tuommosta käytöstä omalta työkaverilta! Nykyään oon todella onnellisessa asemassa ja paikka missä oon töissä, niin meillä on siellä aika hyvä meininki niin työkavereitten ja esihenkilön välillä. Oonki ollu siinä talossa 2019 vuodesta lähtien.

Tämmönen pieni story time ja avvatuminen tällä kertaa! Tästä aiheesta voisin kirjottaa ties kuinka palijon, mutta niinkö jo alussa sannoin, en viitti kauhian yksityiskohtasesti kirjotella, ettei kettään tunnistettais näistä. Vaikka voisin olla täys kakkapää ja antaa kaiken vaan tulla tänne julukisuuteen, mutta mitä mää semmosesta loppupelleissä saisin? En yhtikäs mittään. Mää en muutenkaan usko semmoseen ''silimä silimästä'' meininkiin. Paras tapa hoidella tämmöset asiat on vaan keskittyä siihen ommaan elämään ja niihin ommiin unelmiin ja kurkottaa niitä kohti! Onko sulla kiusaamis kokemuksia? Ootko ollu kiusaajan asemassa vai kiusattu? Miten ne on vaikuttanu sun elämään? Ota mun insta (idapuk) tili hallintaan, liity mun facebook ryhymään, seuraa TikTokissa (ipsutusta) tai laita mulle vaikka sähköpostia. Muista! Oot just hyvä tuommosena ja tee töitä sun unelmien etteen, ihan sama, mitä muut sulle sannoo! Nähhään seukki kirjotuksen parissa!

-IPSU