Nyt viimeistään on aika hankkia joululahjat!

Alla oleva postaus sisältää mainoslinkkejä! Linkit merkitty # - merkillä!
Hyvvää toista adventti sunnuntaita! Onko sulla vielä joululahajoja hankkimatta? Nyt alakaa olleen sen aika, että ne viimisetki lahajat pittäis hankkia, varsinki jos meinaa että posti tai matkahuolto tuo ne paketit ennen joulua postilaatikkoihin. Nettishoppailu on vuosi vuodelta vaan suositumpaa ja suositumpaa ja mikäs sen helepompaa ku istua sohovalla ja sellailla kännykän kautta joululahajoja. Ei tarvi lähteä ressaamaan ruuhkiin tai mennä seikkailemaan ihimismassoihin, vaan voi kotosalla nauttia vaikka kupposen lämmintä juomaa ja samalla hankkia siinä lahajat. Tää säästää niin palijon aikaa ja vaivaa.
Jos sulla vielä mietityttää, että mitä sää voisin hankkia kellekkin, niin eläs huoli! Mää tuun esittelemään sulle sivustoja, joittenka kanssa mää teen yhteistyötä ja samalla vähän kerron, että minkälaista tavaraa sieltä löytyy. Toivottavasti nää auttais sua löytämmään loputki lahajat ja sulla ois yksi ressi vähemmän. Ja mää luppaan, että näiltä sivuilta löytyy tavaraa vauvasta vaariin ja siihen vielä elläimetki päälle!
Bubbleroom. Täältä voit hommata lahjaksi joko vaatteita tai sitten vaikka ihan vaan asusteita, jos tuntuu, että vaatteiden ostaminen on liian riskaa peliä. Bubbleroomilta löytyy hyvin selkeät sivut, johon on hyvin selkeästi eroteltu tuotteet. Voit ettiä ihan merkin avulla jottain tiettyä, tai vaikka kurkata outlettiin, että olisko siellä jottain kivvaa lahjaksi joko kaverille, perheenjäsenelle tai vaikka ittelle. Vinkkinä myös, että jos sulta on vielä hankkimatta juhulavaatteet jouluun tai vaikka uuteenvuoteen, niin suosittelen kurkkaamaan Bubbleroomin mekko tarjonnat. Nimittäin sieltä löytyy palijon, todella uppeita mekkoja! Pääset Bubbleroomin sivuille #tästä.
Cocopanda. Tää on yks mun lemppari sivuista, nimittäin täältä löytyy hygieniaan ja kauneuteen liittyen, todella laaja valikoima kaikenlaisia tuotteita, eri brändeiltä. Cocopandalla löytyy meikkejä, hiustuotteita, ihonhoitoa, tuoksuja ja myös miehille omat tuotteet. Joten mää voin luvata, että täältä ihan varmasti löytyy vähän kaikille jottain. Muutenki lahajan ostaminen, joka oikeasti mennee käyttöön, niin on aina varma valinta. Tarkotan tällä sitä, että jos sää vaikka löyvät jonku kivan käsirasvan täältä, niin aika varmana lahajan ostaja sen tullee ottamaan ittelensä arkeen mukkaan. Jos kuitenkaan ettoo varma, että mitkä tuotteet on niin sanottua ''kuumaa kamaa'' tällä hetkellä, niin Cocopandalla, on omilla sivuilla paikka, mihin he ovat koonneet myydyimmät tuotteet, ja sieltähän löytyy jopa mun lemppareita; Ordinaryn tuotteita. Käy ihimeessä kurkkaamassa Cocopandan sivut ja sinne pääsetki #tästä.
Interflora. Mikäs sen mukavampaa ku muistaa vaikka työkaveria tai jottain naapuria vaikka kukkasilla, näin joulun alla? Tässähän vielä heleppoa on se, että sää voit netin kautta valita sopivan kukkakimpun, kimpun saajalle ja vieläpä lähettää sen sinne perille asti iliman, että sun pittää lähtä kiikuttaan sitä kimppua itte sinne ovella. Eli sää voit lähettää kukkasia vaikka henkilölle, joka assuu vähän kauvempana. Interfloran sivuilta voi valita, että haluaako lähettää kimpun, seppeleen, yhden kukan tai vaikka istutuksen. Sää voit myös valita, että minkälainen väriteema niissä sun lähettämissä kukissa on ja mihin tilanteeseen kukkakimppu tulis olla sopiva. Interfloralta löytyy jouluun omat kukat, joten sinne vaan tutkiskelleen ja lähetä jollekki kiitokseksi kukkia. Interfloran sivuille pääset #tästä.
Jollyroom. No nyt päästään perheen pienimpien sivuille. Jollyroomissa on palijon lapsille suunnattuja leluja ja tavaroita. Ja niitä leluja, on ihan hirvittävä määrä! Lelujen lisäksi Jollyroomista löytyy palapelejä ja pelejä, lapsille suunnattuja soittimia ja askarteluun liittyvää tavaraa. Täältä myös löytyy lastenhoitoon liittyviä tavaroita ja lapsille vaatteita. Sieltä myös löytyy lastenhuoneen sisustamisseen tarvittavia tavaroita. Jollyroomista löytyy myös odottaville äideille tarvittavia tavaroita, joten jos sun joku tuttu on oottamassa ommaa pienokaista, niin vink vink. Ja tietenki, jos lähheisille on syntyny uus pienokainen, niin täältä löytyy myös ristiäislahajat. Eli hyvin palijon tavaraa ja erilaisiin tarpeisiin tarvittavvaa tavaraa, joten mene #tästä Jollyroomin sivuille ja käy ihimeessä kattomassa, jos sieltä löytyy vaikka sun omille lapsille tai sun lähheisten lapsille jottain kivvaa.
Kaurilan sauna. Tän tyyppiset myymälät/sivut on vahavasti mun mieleen. Mulla on oma sauna ja saunaahan ei voi mennä iliman minkäänlaista saunatuoksua! Mää muutenki oon sisustanu oman saunan viihtysäksi, ja täältä kans löytyy kaikenlaisia ihania tavaroita, millä sää voit muuttaa sunki saunaa viihtysämmäksi esimerkiksi erilaisilla laudeliinoilla. Mutta täällä ei vain myyjä saunatuotteita! Vaan täältä löytyy erilaisia, ihania ja erikoisia kosmetiikka tuotteita, jotka on vieläpä valamistettu Suomessa ja siivoukseen tarkotettuja tuotteita. Kaurilan saunan sivuilta löytyy myös koirille tuotteita! Täältä löytyy myös pyyhkeitä, sisustukseen tavaraa, pukeutumiseen liittyviä tuotteita ja monta muuta. Käy ihimeessä kurkkaamassa nää sivut, ja sinne pääset #tästä.
Kicks. Se mistä mää tykkään Kicksistä on se, että heiltä saa laadukkailta brändeiltä meikkejä ja tuotteita, mitä ei heleposti löyvy muilta sivuilta. Näitä on muun muassa Anastasia, Rihannan Fenty beauty, Ida Warg, Smashbox, Benefit, MAC, Kylie cosmetics, Xlash ja monta muuta. Kicksillä myös myyvään lahajapakkauksia, jotka on oiva lahaja! Sun ei tarvi miettiä mittään settejä, ku tää paikka on teheny sen jo sun puolesta. Kicksistä meikkien lisäksi saa meikkiin tarvittavia tarvikkeita, tuoksuja, miesten hygieeniaan liittyviä tuotteita ja ihonhoitoa. Jos sää mietit jottain tiettyä brändiä ja tiijät, että lahajan saaha tykkää jostain tietystä tuotteesta, niin kurkkaappas Kicksin sivut #tästä ja toivottavasti sää löyvät sen, mitä sää oot hakemassa.
Laatukoru. No ai että, nyt on kultaa, hopeaa ja kimalletta ihan tosissaan! Miltä kuulostaa joku kiva uus rannekoru? Tai vaikka uus rannekello, että olis ajallaan? Kaulakoru koristammaan kaulaa? Tai mitä jos oiski nyt aika hankkia sille sun rakkaalle se sormus siihen sormeen? Laatukorun sivut on hyvin järjestetty. Siellä on tarkkaan jaettu tuotteet, esimerkiksi sormuksenki sää voit ettiä ihan vaan jalokiven muodon mukkaan! Kaulakoruissa on helminauhaa, on hopeaa ja pronssia. Korviksista löytyy niin timantti korviksia ku ihan vaan miehille suunnattuja korviksia. Lemmikkikorut, kastekorut, ristit, älykellot, nilkkakorut, kalvosinnapit, horoskooppikorut ja vaikka ja mitä! Käy ihimeessä vierailemassa #tästä Laatukorun sivuilla.
Monki. Täältä löytyy kans vaatteita, asusteita ja kenkiä. Monki on enemmänki semmosella henkilölle tarkotettu, joka tykkää vähän erikoisemmasta tyylistä ja haluaa erottua massasta. Mulla tullee joistain Monkin vaatteista ihan ysäri mieleen, joten jos sua tai lahjansaajaa, lämmittää ajatus ysärin vaatteista, niin #tästä pääset Monkin sivulle, tekemään aikamatkan menneisyyteen!
Partioaitta. Jos on lukenu mun postauksia aijemminki, niin oon tuonu ilimi, että mää tykkään Partioaitan merinovillasukista. Mullon itteasiassa tälläkin hetkellä yhet jalassa ja vaikka ulukona on -15 astetta pakkasta, niin varpaita ei ainakkaan palele! Mutta Partioaitassa on kaikkea muutaki ihanaa! Sieltä löytyy varsinki ulukoiluun kaikkea hyvvää tarvittavvaa ja jos sun lahajansaaja on ulukoilima ihiminen, niin suosittelen suorastaan juoksemaan #tästä Partioaitan sivuille ja lähteen koluammaan sieltä hyviä löytöjä! Ja Partioaitta on myös helepottanu sun lahaja ressiä, nimittäin siellä on oma palkki joululle, johon on kerätty valamiiksi hyviä lahaja vinkkejä.
Veke. Ja vielä lopuksi vähän sisustamisseen liittyvä sivusto, jos vaikka tuntuu, että haluttas ostaa jollekki lahajaksi vaikka jonku kivan pienen koriste-esineen. Vekeltä löytyy huonekaluja, mattoja, sisustusesineitä, puutarhaan liittyviä asioita, tekstiilejä ja valaisimia. Sivuilta myös löytyy tee se itse osio, missä myydään erilaisia puhdistusianeita, öljyjä ja vajoha ja niin edelleen. #tästä pääset vierailemaan Veken sivuistoilla, jos haluat antaa vähän erilaisen lahajan tänä vuonna.
Tässä on mun yhteistyökumppanit ja seuraavaksi, sää voitki käyvä tutustumassa heihin ja heijän tarjontaan. Mää toivotan sulle samalla antoisia ja hauskoja lahajojen metsästys hetkiä! Toivottavasti sää löyvät näistä sivuista jottain ja sullon taas yks ressi vähemmän. Kiitos ku jaksoit lukea tän kertasen postauksen ja muista seurata mun someja, niin tik tokissa, instassa ku tubessa ja me nähhään sitten seukki juttujen parissa!
-IPSU