Suuria elämän oivalluksia
Elämän tarkotus. Mikä se on? Varmaan moni tätä miettii omassa mielessä. Ai ei vai? Oonko tosiaan ainut, joka joskus miettii tätä suurta kysymystä? No jokkainen meistä vähintäänki oppii oman elämän aikana vähän yhtä sun toista. Ja jos ei opi, niin sitten mää kyllä haluan kysyä sulta, että ooks sää sitten ees eläny sun elämää? Mää en ainakkaan oo lähellekkään se sama ihiminen, joka mää olin 10 vuotta sitten. Kyllä sitä on tullu semmosta aikusen ihimisen viisautta ja ikävä kyllä elämä on opettanu miettimään ja ajattelemaan asioita eri näkökulumista. Tai no ikävä kyllä, vai pitäskö mieluummin sanoa, että luojan lykky? Sen pitemmittä selittelyjä tässä, mää tuun listaamaan tähän ainaki 10 asiaa, mitä mää oon oivaltanu tässä muutamien vuosien sisällä.
Ole armollinen itsellesi. Tää on semmonen, mikä on pitäny ihan opetella. Mää kyllä edelleenkin oon ittelleni se kovin kritisoija, mutta emmää ennään niin paha oo, mitä esimerkiksi 2 vuotta sitten. Sitä on pitäny ittelleen muistuttaa, että ihiminen se minäki oon, enkä todellakkaan täydellinen. Son muutenki jännä, ku emmää toisia ihimisiä kohtaan oo niin kriittinen, mitä itteäni kohtaan. Toisia mää aina lohdutan ja oon silleen, että kaikki ok, mutta sitten ittiäni mää saatan ruoskia pitkäänki. Joten ollaan armollisia ittellemme ja muistetaan se, että kaikki me tehhään virheitä.
Aina ei tarvitse suorittaa. Tääki mun on pitäny oppia kantapään kautta. Mää oon elämässä teheny kahtaki työtä niin että päivät veny melekeen päivittäin 13 tuntisiksi ja mää oon ajanu viikkonen aikana satoja kilometrejä, vaan työn takia. Ja sitten ku siittä sai kehuja, niin se jotenki vaan lisäs sitä, että on suoritettava. Kyllä mulla alako kroppa sannoon sopimusta irti ku mun elämä työn jäläkeen oli yhtä nukkumista ja lopuksi sitten, mulla tuli nuo käsivaivat. Vaikka mää oonki aika tekevää sorttia, niin kyllä määki laiskottelen sillon tällön. Varsinki tuo kulunu kuukausi on koulun osalta ollu silkkaa horroria. Mää oonki ottanu ittelleni semmosen pienen hetken iltasin, että oon tyyliin tuijottanu leffaa tai jutellu jonku kanssa puhelimessa tai muuten vaan henkailu.
Huonoa kohtelua ei tarvitse sietää. Mää oon ennen ollu semmonen, joka on vältelly konfliktitilanteita kaikin mahollisin keinoin ja antanu ihimisten puhua mulle miten sattuu tai antanu ihimisten kohdella mua miten haluaa ja edelleen mää pyrin siihen, ettei tarvis kenenkään kanssa tapella, että asiat vois ihan vaan jutella halaki, niinku aikusten ihimisten kuuluu tehhä. Mutta! Kyllä mää oon kuitenki sitä mieltä, että jos joku ihiminen käyttäytyy sua kohtaan tosi paskamaisesti, niin ei semmosta kohtelua tarvitte sietää yhtään. Siinä kohtaa voi sanoa suoraan, että toisen käytös on todella törkeetä ja että en ala ees kuutelleen tuollasta ja kävellä pois. Semmonen toisesta korvasta sissään ja toisesta korvasta ulos, opettelu on tässä kohtaa tuottanu meikälle niin palijon tulosta, että musta tuntuu, että se ''hiljainen käytös'', eli en sano mittään takasin, on vielä pahempi vastaus niille töykeille ihimisille ku se, että sää vastaat siihen heijän käytökseen. Mää oon myös kokkeillu tämmöstä kikkaa, joka on itteasiassa auttanu; sillon ku joku sannoo mulle jottain töykeää, niin mää vaan tuijotan heitä silimiin hilijaa, niin jossaki vaiheessa heille tullee semmonen tosi pelle olo siinä tilanteessa. Koska niinhän se mennee, että ihiminen, joka vaikka haukkuu sua, oottaa sulta jonkulaista reaktiota, mutta sillon ku sää vaan tuijotat hilijaa, iliman minkäänlaista tunnetta, niin he menevät tässä kohtaa vähän hämilleen.
Tee just sitä mitä haluat. Tietenki siis, jos se on laillista! Tällä mää tarkotan semmosia asioita, mitä sää esimerkiksi päätät sun elämässä. Me ollaan kaikki itte ittemme herroja ja meillä kaikilla on varmasti asioita mitä me halutaan tehhä. Mää olin nuorempana se, joka aina kysy muitten mielipidettä ja mää annoin niitten mielipitteitten vaikuttaa mun päätöksiin. Tänä päivänä mää teen just sitä mitä mää haluan. Esimerkiksi mää oon sanoutunu irti vakkari työpaikasta, koska mua kohdeltiin siellä ku roskaa.
Koskaan ei ole liian myöhästä tavotella unelmia. Tää on ehottomasti mun lemppari. Huonon suhteen jäläkeen, missä oli vaan semmosta elämää, että elettiin miehen ehdoilla ja miehen unelmien kautta. Sitten ku se suhde päätty, niin tajusin siinä kohtaa, kuinka mää voin olla aidosti onnellinen vaan sillon ku saan tehhä niitä asioita mitä mää haluan ja tavotella niitä asioita mistä mää unelmoin. Tämän jäläkeen mää päätin, että son nyt elettävä ittellensä ja päätinki muuttaa pääkaupunkiseudulle, kokkeileen omia siipiä. Mulla oli monia unelmia, mutta jotenki sitä vielä sillon vuonna 2016 ajatteli, etten mää pysty niitä tavotelleen. Se syy miks mää näin ajattelin, varmasti liitty ommaan huonoon itsetuntoon. Nyt näin vuonna 2023, mullon semmonen olo, ettei tän maan päällä oo asiaa, mitä mää en vois saavuttaa! Tähän hetkeen mennessä mää oon saavuttanu palijon ja vielä on palijon eessä.
Älä ota ittiästi niin vakavasti. Mää oon ihan varma, että me kaikki ollaan käyty niitä ihania noloja hetkiä läpi meijän mielessä, mitä me ollaan tehny joskus nuorena. Siinä kohtaa haluaa vaan vajota maan alle ja sitä miettii, että miks helevetissä mää oon ees koskaan teheny noin tai sanonu noin!? Ittellensä nauraminen on semmonen taito, millä pääsee monesti nolosta tilanteesta pois tyyliin olkia kohauttamalla ja nauramalla ittelleen. Huumori on muutenki todella lähellä mun sydäntä ja mää tiijän, että mun huumori on välillä todella outoa tai todella mustaa. Ja mää myös tiijän sen, ettei kaikki ymmärrä mun huumoria, eikä sitä tarvikkaan ymmärtää. Jos jotaki ärsyttää mun nauru ja se, että mää oon ilonen, niin sei oo mun ongelma. Koska uskokaa tai älkää, niin näitäki ihimisiä löytyy, jokka jaksaa nillittää nauramisesta..
On ok katkassa välit ihmisiin. Mää tiijän, että tää kulostaa todella kylymältä, mutta joskus omalle mielenterveydelle tää on paras ratkasu. Kaikkien ei oo tarkotus jäähä sun elämään. Sitä nuorena ajatteli, että mitä enemmän sullon kavereita, niin jotenki paremmalta sää näytät ihimisten silimissä. Kaikkien kanssa ei vaan tuu toimeen ja kaikkien kanssa ei energiat mätsää. Jos vielä kaiken lisäksi tää henkilö tai henkilöt immee susta kaikki mehut tai muuten vaan tuo lisä ressiä sun elämään, niin rakasta ittiästi ja polta ne sillat. Ei kaverisuhteitten oo tarkotus olla loukkaavia tai vaikeita.
Tunteita saa näyttää ja niistä saa puhua. Mää en ymmärräsitä, että tunteita ei sais näyttää. Kaikista pahinta, mitä sää voit tehhä esimerkiksi lapselle on pakottaa hänet tukahuttaan joitain tunteita, koska ne on muka heikkouden merkki. Näitä on ylleensä itku ja suru. Mää kerran istuin junassa ja siinä oli mun takana ilimeisesti isä, isoveli ja pikkuveli ja tää pikkuveli oli varmaan jottain 4 - 5 vuotias ja hän alako itkeen. Niin tää isä alako tälle pojalle ''Lopeta itkeminen! Miehet ei itke! Sää oot heikko jos sää itket ja miehet ei oo heikkoja''. Mun mielestä mies, joka ei näytä mittään tunteita on heikko, koska hän selevästi pelekää jottain. Tai ylipäätänsä oli se mies tai nainen. Son kuitenki ihan normaalia, että me ihimiset tunnetaan eri tunteita, se kuuluu osaksi elämää. Jos sää tukahutat sun tunteet, niin jossaki vaiheessa, kaikki ne tukahetut tunteet pakkautuu jonnekki syvälle suhun ja sää saatat jossaki vaiheessa vaan räjähtää kunnolla. Siinä kohtaa voi olla jopa vaikia hillitä ittiään. Tunteiden säätely on aivan eri ku tukahuttaminen.
Olla yksin, on ok! Musta tuntuu, että ku puhun ihimisille siittä, että oon tyyliin ollu ihan täysin yksin nelijän seinän sisällä, niin mää saan niitä huolestuttavia katseita, mutta eläkää huoliko! Mää oikeasti välillä nautin olla ihan vaan yksin! Mää välillä tarvin semmosen hetken, että saan olla täysin yksin, omien ajatusten kanssa, omassa rauhassa ja hilijasuudessa. Tai no hilijasta son sillon ku en kuuntele esim mittään musiikkia (koska kuuntelen sitä tyyliin 99 % siittä ajasta ku oon yksin), mutta olla yksin ja olla yksinäinen on kaks ihan eri asiaa. Mulla on ystäviä kelle soittaa tai kenen luo mennä, mutta jotenki oma seura on parasta seuraa, ja kuitenki ku oma työ on todella sosiaalista, niin mää ainaki tarvin semmosen, ''ihan vaan turpa kiinni'' hetken. Semmonen massiivinen ihimispaljous, oikeasti henkisesti kuormittaa mua iha sikana ja se tunne on ihan hirveä. Mulla ainaki tullee semmonen tosi raskas olo kropassa ja mulla ei suusta meinaa päästä mittään sanoja, ku sitä on vaan niin väsyny ja kyllästyny kattomaan kenenkään naamaa. Ja tää ei tosiaankkaan johu niistä muista ihimisistä, vaan tää johtuu ihan vaan musta.
Päästä irti. Mulla tullee näistä sanoista vaan mieleen ku istuttiin yhessä koulutuksessa työkaverin kanssa ja naurettiin näille sanoille, mutta mää en voi kuvailla tätä millään muuten ku vaan, että päästä irti. Tällä mää tarkotan sitä, että mää oon oppinu sen, ettei mun tarvitte huolehtia kaikesta ja kaikista. Varsinkaan niistä asioista, mille mää en vaan voi yksinkertasesti vaikuttaa millään tavalla ja miks mun pittäis ees ressata niistä? Eli päästä vaan irti ja nauti omasta elämästä. Tää aikalailla toimii mulla myös ihimissuhteissa. Jos on vaikka joku henkilö, kenen kaveri mää yritän olla, mutta tyypillä ei kiinnosta mun kuulumiset tai mun seura, niin mää päästän sillon irti. Turha mun on yrittää ittiäni tuputtaa yhtään kelleen. Mää oon päästäny irti monista asioita ja hitto vie on tuntunu henkisesti niin hyvältä! Mää ymmärrän, että joistaki asioista irti päästäminen saattaa tuntua tosi pelottavalta, mutta siinä kohtaa kannattee miettiä, että tuoko se asia sulle enemmän iloa vai surua? Jos se tuo enemmän surua, niin anna mennä vaan ja päästä irti!
Tässä oli mun lista siittä, että minkälaisia elämän oivalluksia mulla on tässä muutamien vuosien varrella tullu. Musta ois kiva kuulla sun elämän oivalluksia, että mitä sää oot oppinu tai joutunu opettelemaan. Me toivottavasti nähhään taas seukki juttujen parissa!
-IPSU