Syömistä, juomista ja massiivista vanhenemista!

22.10.2023

Son se aika vuojesta ku voi vähän kriiseillä oman iän takia. Son nimittäin tännään mun virallinen juhulapäivä! Ikkää tullee hurjat 34 vuotta ja mää itteasiassa näin tässä muutama yö sitten unta, että mää jo alloin kriiseileen sitä, että täytän vuonna 2024 sitten 35 vuotta! Mutta loppupelleissä ikä on vaan numero ja musta tuntuu, että vaikka kuinka vanahaksi mää tuun, niin mussa säilyy semmonen lapsenmielissyys vielä pitkään. Mutta tää kirjotus, ei ole ikä kriiseilyä varten, vaan mää tulin tänne vähän kertommaan, että minkälainen juhula viikonloppu mulla oli ja mitä kaikkea sitä tuli tehtyä.


Täähän kaikki hullutus sai alakunsa jo perjantai päivästä, ku mää lähin hakkeen mun kaveria Tikkurilan asemalta. Sen jäläkkeen tuttuun tappaan, me lähettiin käymään kaupassa, ostamassa herkut ja muut jutut ja siittä sitten mentiinki mun luo. Tuli muuten ostettua parit tuotteet, mitkä mää tuun sitten esittelleen myöhemmin tässä kuussa videon muodossa. Me mentiin mun luo ja mää olin aikasemmin löytäny tiktokista aivan huipun mustikka rahka munkki ohojeen ja määhän päätin leipasta meille munkit! Todella yksinkertanen resepti! Me tosiaan ylleensä suunnitellaan valamiiksi, että mitä me tehhään minäki päivänä ja onneksi päätettiin ottaa se perjantai ihan iisisti, ku hitto vie, sää muuttu kunnon tappo keliksi! Tuuli oli ainaki 350 metriä sekunnissa ja vettä tuli ku saavista kaatamalla. Mää ku käytin koirat ilta pissalla, niin ei me kauvaksi keritty, ku koirat jo halusi takasin sisälle, oli se ilima sen verta kauhia. Eli hyvä, että päätettiin vasta lauantaina lähtä tuonne isolle kirkolle.

Lauvantai alako tietenki sillä, että mulla oli etäluento. Siinä sammaan aikaan, mun ovipuhelin soi ja ajattelin, että penikat siellä taas jaksaa härnätä ja kävin kattoon makkarin ikkunasta, niin siellä seisoskeli joku nainen oven takana ja päätin vastata siihen puheluun ja siellähän oli tietenki jehovan todistaja asialla. Eipä oo niitäkkään ollu pitkään aikaan oven takana. Viimeksi oli sillon ku assuin Vantaalla, Kivistössä ja siittäki on kuitenki jo semmonen 6 - 7 vuotta aikaa. No sen jäläkkeen, ku luento oli ohitte, niin soli pika suihku ja kello 14.00 aukes ensimmäinen happy joe. Son hyvä alottaa tuo humaltuminen jo aikasessa vaiheessa, ku kuitenki väsy iskee jo ennen kello keskiyötä, niin kerkiääpä juuva. Siinä samalla, ku kovasti koitti sitä ilolientä litkiä, niin meikit naamaan, ettei vaan se 34 ikä näy kasvoilla!


Ekana meillä oli ajatuksena, että lähettään käymään Helsingin Kampissa, Normalissa ku me molemmat tarvittiin uuet sormikkaat. Mehän tosiaan fiksuina käveltiin sinne Kamppiin ja siittä sitten toka kerrokseen ja ihimeteltiin, että missähän se Normal on. Katottiin siinä opastaulua ja löyvettiin se sieltä taululta, ja mää sannoinki, että son tässä kerroksessa. Ja siinä kohtaa oltiin molemmat silleen, että jaa mihinhän suuntaan, kunnes mun kaveri alako nauraan ja sano, että sehän on tuossa. Me siis seisottiin sen Normalin vieressä.. No nähtävästi tuo ikä alakaa jo vaikuttaan joko näkköön tai muuten vaan hahmotuskykkyyn, ku ei ihiminen ennään nää semmosta 10 metriä x 10 metriä mittasta seinää, jossa lukkee norsun kokosilla kirjaimilla; NORMAL.. Me mennään sinne liikkeeseen ja mää oon joskus nähäny Normalin mainoksia, missä ne mainostaa, että niillä on joka horoskoopille, oma hajuvesi ja mää menin sinne siinä toivossa, että löytäsin ne, mutta mää en ainakkaan nähäny niitä Kampin Normalissa. Joten jos sää tiijät, että niitä on jossaki pääkaupunkiseudulla, niin heitä mulle viestiä, kiitos! Tää oli tosiaan, semmonen aika pika käynti, ku meillä tuli jo vähän kiire seuraavaan paikkaan, mutta tarttu sieltä muutama tuote. Unohettiin vaan ne sormikkaat!

Tästä me rynnittiin sitten syömään. Me oltiin varattu pöytä semmosesta paikkaa ku Happy Food Garden, Kalevankatu 23, osotteesta löytyy hän. Siellä siis voi valita joko BBQ tai hotpot tai molemmat, ja mehän tietenki otettiin molemmat. BBQ nyt varmaan on aika tuttu juttu, eli ihan vaan niin sanottua grillausta, mutta hotpot saattaa olla hieman vieraampi. Hotpot on semmonen kattila, johon saa valita miedon taikka tulisen liemen. Sitten se kuumennetaan se liemi ja sinne saa sitten heitellä mitä ikinä haluaakaan heitellä. Ruokaa siis.. Siellä oli buffet tyyppinen tarjoilu, mistä sitten sai käyvä hakemassa niin palijon ruokaa ku napa vaan vettää. Siellä on merenelävistä, lihhaan ja kasviksiin, vaikka ja mitä! Tää pöytä oli tosiaan siisti, ku siinä keskellä oli se BBQ ja sitten sivuilla oli näille hotpoteille oma paikka, missä sitä ruokaa pysty sitten itte valamistaan koko ajan. Sanotaanko, että 10/10 paikka! Lihhaa oli nautaa, kallaa, possua ja lammasta ja sitten mereneläviä oli katkaravuista mustekaloihin. Mustekallaa olis ollu kiva maistaa, mutta ei kuitenkaan meikäläisellä pokka riittäny! Hotpottiin meni tyypillisesti sienet, kaalit ja nuudelit. Jäläkiruuvaksi sai jäätelöä ja teetä/kahavia, ja se jäätelöki siellä oli jotenki extra maukasta! Meillä tais mennä siellä aikaa noin 1,5 - 2 tuntia, joten sinne ku mennee, niin kannattee varata hyvin aikaa, että siinä kerkiää valamistella omat ruuvat ja jauhaa seurueen kanssa gaggaa.

Tämän jäläkeen me mentiin sulattelemaan ruokaa Teerenpelliin. Meille jäi hyvin aikaa ennen leffaa, joten päätettiin, että mennään tuttuun ja turvallisseen paikkaan, juomaan Teerenpelin hyviä lonkeroita. Harmi vaan, että se mun lemppari lonkero oli vissiin sieltä loppu, niin mää tylsänä otin vaan Happy Joen. Hauskaahan tässä oli se, että mun kaveri ku tilas ekana, niin hälle puhuttiin Suomea, mutta sitten ku mää tilasin, niin tää baarimikko alako puhhuunki mulle yhtäkkiä Englantia..? No ei siinä, mää jatkoin vastaamista Suomeksi, mutta hän jatko Englanniksi. Mää nauroin mun kaverille, että näytänkö mää jotenki britiltä vain puhunko mää Suomea niin epäselevästi, että baarimikkoki vaihto kielen tuosta noin vaan? Hämmentävä kokemus.

Tästä sitten siirryttiin leffaan ja leffana oli Saw X! Saw leffat on mun mielestä ollu hyviä ja mää sanon heti tähän alakuun, ettei tääkään jättäny kylymäksi! Tää Saw X leffan tapahtumat, sijottuu Saw 1 ja 2 leffojen välliin. Eli tää mastermind, John Kramer sairastaa syöpää ja hällä ei oo montaa kuukautta ennään elinaikaa. Hän saa sitten kuulla, että olis pieni joukko ihimisiä, joilla on ihime lääke, syövän parantamisseen ja tää John päättää ottaa näihin tyyppeihin yhteyttä. Asiat mennee etteenpäin ja tälle Kramerille syntyy jo toivo siittä, että hän paranee. Kunnes sitten hän tajuaaki, että häntä on kusetettu ihan huolella. No tästähän sitten se peli alakaaki. Suosittelen käyvään kattomassa! Tää leffa on K18, enkä yhtään ihimettele. Oli sen verta taas raakuutta tässä, että ihan hyvä vaan, että on laitettu ikäraja noin korkealle. Me käytiin kattomassa tää leffa Finnkinon tennispalatsissa, ja emmää tiijä, son varmaan tää ikä edelleen, että tää hahmotuskyky ei toimi, mutta mehän siis siellä käytävillä veeltiin ympyrää sen leffan jäläkkeen.. Mää en oikeasti tajua, miten kaks ihimistä voi olla niin sokkeita! No saatiimpa taas hyvät naurut.


Tästä sitten suunnattiinki jo takasin mun luo, ku alako vanahuksilla olleen jo nukkummaanmenon aika! Me lähettiin päivällä mun luota siinä kolomen maissa ja oltiin takasin mun luona siinä puolenyön aikoihin ja kyllä uni maistu! Sunnuntai meniki taas ihan rennosti ja tortilloja syöden. Viikonloppu meni siis tosi nopeasti, mutta seura oli mitä parasta ja hauskaa oli!

Kiitos ku sää luit tämän kertasin postauksen, ja tuu toki uuestaan vieraileen mun sivuille! Käy samalla kattomassa mun muut somet; Instagram, Tiktok ja Youtube. Me nähhään taas seukki juttujen parissa!


-IPSU


© 2023 Ida Pukema. Ipsutusta-blogi. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita