Viikonloppu mikä ei mennykkään ihan niin kuin Römsöössä

05.03.2023

Mikä sen parempaa ku suunnitella hyvän ystävän kanssa, jota ettoo nähäny monneen kuukauteen, niin yhteistä tyttöjen viikonloppua! Alat laskemmaan päiviä ja kuumeisesti mietit, että mitä kaikkea sitä tehtäiskään yhessä! Katot kaikki maholliset teatterit sun muut viikonlopun menovinkit lävitte netissä, koska tietenki sää haluat järjestää jottain spesiaalia sun tulevalle vieraalle! Sitten se päivä saapuu! Perjantai ja töissä mää kuumeisesti silimäilen kelloa, että palijonko se on ja koska pääsee töistä lähtemmään. Laitoinki kaverille viestiä, että tuun hakkeen set asemalta, niin hänen ei tarvitte lähteä seikkaileen bussilla minnekkään. Viimeksi hän siis bussilla seikkaili ties missä ja oli jo valamis luovuttaan ja ottaa junan takasin Ouluun!


Pääsin tosiaan töistä lähtemmään ja ajelinki juna-asemalle hakkeen kaverin kyytiin, että päästään ostaan viikonloppu ruuat ja juomat. Siinä samalla ostin muutaman tuotteen, joita haluan testata ja teenki niistä myöhemmin ihan oman postauksen. Mutta takasin tähän viikonloppuun! Ostettaan kärry täyteen kaikenmaailman herkkuja ja suunnataan kassalle. Tähän asti kaikki on hyvin. Päästään siittä sitten mun kämpille ja aletaanki jo rentoutuun vähän iltaan varten. Siinä syödään päivällä sushit. Aukassaan muutama lonkero, joita juuvaan puoliksi. Juotiin ehkä yhteensä 4 lonkeroa puokkiin. Ja illalla ku vielä yllätti näläkä, niin päätin pyöräyttää meille pitsat. Edelleen tähän asti kaikki hyvin. Siinä ku juotiin, syötiin ja jauhettiin kakkaa, niin katottiin myös muutamia murha dokkareita siinä sivussa. Joskus 22 -23 maissa molemmat, jossaki vaiheessa simahettiin sohovalle, samalla ku nää murha dokkarit pyörii siellä taustalla. Eli taisi olla aika rentouttavat dokkarit tosiaan! Ja säpsähetäänki hereille ja ollaan molemmat vähän ihimeissään, että miten me silleen simahettiin. Tää mun kaveri nukahti vieläpä istualteen. Kait son tässä vaiheessa pakko myöntää, että niin son vanahuus tullu meillekki.


No tästä sitten se alamäki lähtee! Heräsin aamuyöllä siinä 5 - 6 maissa siihen ku mulla  oli ihan hirveä vattan kivistys menossa. Tunne oli ihan samanlainen ku närästys. Kauhee polttelu ylävatsassa ja tuli semmosia oksennus röyhtäyksiä suuhun. Jos sulla on ollu närästystä, niin tiijät kyllä varmaan minkälaisesti tunteesta puhun tällä hetkellä! Mua paleli ihan hemmetisti, mutta missään vaiheessa ei ollu sellasta huonoa oloa, mikä tullee sillon, jos sua oksettaa. Päätin käyvä vessassa ja yritin sen jäläkeen laittaa takasin nukkuun, mutta närästys oli niin hirveä, etten meinannu saaha unta ennään. Mulla tosiaan on elämäni aikana ehkä 2 kertaa ollu närästystä. Lopulta pääsin takasin nukkuun siinä 7 aikaa aamulla ja seuraavan kerran heräsin 9 maissa aamulla. Suuntasinki peiton kanssa olkkariin, jossa mun kaveri nukku ja sannoin hälle, että mullon ihan hirveä olo. Mietin siinä ääneen, että onko meillä mittään millä sais rauhotettua vatsaa. Piimähän on aina hyvä pelastus, mutta semmosta ei ollu, joten oli pakko tyytyä viiliin. Kaveri onneksi tässä vaiheessa sano, että hän voi käyttää mun koirat aamupissalla, iso kiitos hälle siitä! En muista koska viimeks olis ollu niin hirviä olo. Sillä välin ku mun kaveri käyttää mun koiria ulukona, niin mää yritän syyvä siinä sohvan äärellä viiliä. Mulla meni noin puolet siittä viilistä alas ja sitten iski stoppi. Jonkun ajan päästä oli pakko nousta vessaan, tekkeen sitä, mitä vessassa ylleensä tehhään. Ku olin hoitanu asiani, niin siinä käsiä pestessä, sormia napauttamalla, mää käännyn täyden u käännöksen ja ryntään pöntölle. Kaikki mitä mää olin syöny ja juonu edellisenä iltana, tuli ulos. Tän elämän aikana on tullu oksennettua useammanki kerran, mutta en muista oisko ikinä ollu tämmöstä, että iliman mittään varottelematta, laatta lentää ja se lentää vielä niin pahasti, että tuntuu, että sisuskalut vääntyy mutkalle. Ku pääsin vessasta ulos, niin kaveriki totes, että kuulosti aika pahalta. Tätähän siis jatku vielä 2 kertaa tän jäläkeen.


Kysymys nyt herrääki! Oliko tää rapulaa vai joku muu? Rapula se ehkä ois ainut järkevä selitys, mutta mulla ei oo IKINÄ käyny niin, että juon 2 - 4 lonkeroa ja saan noin pahan rapulan. Kyllä tuommoseen olloon, pittää kaksin käsin kitata vähän reippaammin. Mulla muutenki oli koko päivän, todella voimaton olo ja nukkuin varmaan puolet siittä päivästä. Tässä kohtaa jännitti, ku oltiin ostettu liput leffaanki, niin mietittiin, että tullaanko me sinne pääsemään, jos mää laattailen pitkin päivää. Onneksi puolenpäivän aikoihin se laattailu loppu, mutta olo oli edelleen todella lötkö, mutta kyllä mää päätin, että hitto, sinne leffaan mennään vaikka pää kainalossa! Kaveri ennen lähtöä joi muutamat lonkerot, samalla ku meikä koomaili sohvalla! Sen verran sain revittyä itteni ylös, että sain laitettua itteni ihimisen näköseksi. Siinä kohtaa mietin, että miten jokkut oikeasti voi lähteä uuteen nousuun vaikka on tuommonen olo!?


Kävely matka asemalle kesti meillä 17 minuuttia, vaikka ylleensä mulla mennee noin 10 minsaa kävellä lähimmälle asemalle. Räntääki tuli taivaalta ku sieltä kuuluisasta Esterin ahterista. Mutta päästiin Finnkinon tennispalatsiin! Olo oli edelleen aika järkky, mutta päätin, että pakko son jottain syyä, niin nappasin popparit. Mentiin kattoon napapiirin sankarit 4 leffa. Ikävä kyllä, pakko myöntää, ettei ollu niin hyvä ku oli toivonu. Mää en oikeen saanu kiinni siittä juonesta, että mikä se nyt siinä oli ja tuntu, että siinä oli semmosia vähän random palasia laitettu yhteen. En viitti hirveänä tänne niitä spoilailla, jos joku haluaa sen kattoa. Ainut plussa siinä oli Heikki Ranta, joka myös on lähtösin Keminmaasta. On aina ihanaa nähhä tyyppi, joka on samoilta nurkilta lähtösin, menestyvänä näyttelijänä.


Meijän alkuperäinen suunnitelmahan oli, että juuvaan siinä mukavasti muutamat ennen leffaan lähtöä ja leffan jäläkeen jatkoille Teerenpelliin, joka sijaitsee Kampin vieressä. No tää suunnitelmahan meni ihan pipariksi.. Jos oisin ees haistanukki lonkeron, niin ois varmaan taas vessa kutsunu! Joten tästä suunnattiinki takasin mun luo ja kottiin päästyämme, mentiinki aika nopsaa nukkumaan! Sunnutaina vaan henkailtiin ja jatkettiin murha juttujen kattomista.


Mää tosiaanki toivoin, että tästä postauksesta ois tullu niin palijon parempi ja näin jo sieluni silimin kuinka olisin kehunu mun huippu viikonloppua, huippu tyypin kanssa. Oisin kehunu kuinka me syötiin niin huippu ruokia ja kuinka leffa ois ollu ihan 6/5 leffa! Mää niin toivoin, että oisin saanu lisätä muutamat kuvat Teerenpelistä ja heidän ihan huippu kuningatar juomasta. Mää niin toivoin, että oisin saanu lisätä tänne selfien, kuinka kuumana olin liikenteessä isolla kirkolla. Toivoin, että oisin saanu tänne päivitellä, kuinka sunnuntai oli se oikea rapsa päivä, jolloin ois voinu olla pieruverkkari jalassa ja näyttää ihan tärähtäneeltä, mutta ois siltikki ollu semmonen väsynyt mutta onnellinen olo! Mutta aina asiat ei mene ihan niinku on suunniteltu. Onneksi näitä viikonloppuja vielä tullee!


Muistatko sun pahimmat rapsa päivät? Tai onko sulla ollu suuret odotukset jollekki viikonlopulle/lomalle ja kaikki onki menny ihan mönkään? Jaa toki sun kokemukset mun kanssa Instagramissa, Facessa tai säpön kautta! Nähhään seukki kirjotuksen parissa!


-IPSU


© 2023 Ida Pukema. Ipsutusta-blogi. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita