Yksinäisyys ja yksin oleminen. Onko nämä vain huonoja vai onko näissä jotain hyvääkin?

Tää on aiheena semmonen, mikä varsinki joulun alla palijon puhututtaa, eli yksinäisyys. Mää ymmärrän täysin sen ajatuksen, että joulun alla tästä puhutaan paljion, koska joulu kuitenkin liitettään semmosseen yhessä olloon ja perheeseen ja ystävviin. Yksinäisyyteen liittyen voi nähhä palijon erilaisia mainoksia. Näitä mainoksia on pyöriny telsussa jo monen monta vuotta. Mää kuitenki ehkä vähän kritisoin näitä mainoksia. Tai en niitä mainoksia, vaan niitä firmoja, jotka näitä tekkee. Ajatus on ihana, mutta mihin se yksinäisyys katoaa joulun jäläkeen? Ei joulun jäläkeen hirveästi näy mainoksia ympäri somea ja telekkaria siitä, kuinka meillä on ihimisiä, jotka tuntee olonsa yksinäiseksi. Mun mielestä tää on vaan sairas mainoskikka, millä erinäiset firmat yrittää tuuva esille vaan ommaa brändiä ja lyyä sitä mielikuvvaa ihimisten päähän, että me kyllä välitetään. Mutta ei kuitenkaan välitetä niin palijoa, että jaksettais tätä mainostaa vielä pyhien jäläkeenki. Tää on vähän sama ku K - marketit mainostaa sitä kiusaamis vappaa vyöhykettä, mutta sitten K-markettien työntekijät on sanonu esimerkiksi tiktokissa, ettei he ole saaneet minkäänlaista koulutusta, että miten tää kiusaamis vappaa vyöhyke heillä näkkyy tai miten heijän pittäis toimia. Eli palijon kauniita sanoja, mutta todella vähän äksöniä. Jos mää olisin joku isompi pamppu ja lähtisin rakentammaan tämmöstä mainosta niin ekanaki, tää mainos pyöris koko vuojen. Ja toiseksi, mää lähtisin tekkeen yhteistyötä, jonku mielenterveys liiton kanssa, johon sitten kerättäis esimerkiksi rahhaa. Rahan kerruu ei ole niin yksikertasta, vaan siihenki täytyy hakia lupia ja vaikka ja mitä, mutta jos oikeasti välittää, niin eikö sillon ole myös valamis näkkeen vaivaa sen etteen?

Nytkö tää joulu tosiaan on tässä lähellä, niin mää kerron vähän mun viime joulusta ja mitä kokemuksia mulla oli. Mää viime vuonna vietin joulun yksin. Mää oon siinä onnellisessa asemassa, että mullon paikka, minne mennä ja mullon ihimisiä, keitten kanssa viettää aikaa. Mutta mää tietosesti tein sen ratkasun, että oon joulun yksin, sillon vuosi sitten. Mulla oli siihen moniaki syitä, mutta sitten tajusin, että nyt mää saan/jouvun kokemaan sen, kun oot jouluna yksin. Joku vois ajatella, että määhän oon ihan sairas sadistinen paska, ja piän niitä ihimisiä ihan pilkkana, jotka vastentahtoisesti on yksinäisiä, ku tämmösiä ''kokkeita'' teen. Mutta musta tuntuu, että tää teki mulle vaan hyvvää. Me monesti otetaan asiat niin ittestäänselevyytenä, että me sokastuttaan, eikä välttämättä osata nähhä, että kuinka onnekkaita me loppupelleissä ollaan. Kyllä mää ainaki voin sen myöntää, että joskus sitä valittaa ihan turhista asioita, ku asiat vois olla palijon huonomminki. Vaikka monesti sanotaan, että ''mää voin kuvitella miltä susta tuntuu'', niin voijaanko me aina oikeasti kuvitella, miltä toisesta tuntuu, ellei me oikeasti olla koettu sitä asiaa? Empatia on kaunista, mutta seki on oikeasti taitolaji! Ei sole niin heleppoa laittaa ittiään toisen asemaan ja miettiä, että miltä tuntuu seisoa toisen saappaissa. Meijän mieli monesti huijjaa meitä ajattelemaan ja antaa semmosta viestiä, että nyt sää ymmärrät. Mää kuitenki uskallan väittää ettei me koskaan 100 % osata/voija laittaa itteämme toisen asemaan, ellei me olla itte eletty sellasta elämää.

Mää muistan ku viime vuonna, aattona vein roskia, niin mää näin ku naapurissa oli ilimeisesti perhe, monesta sukupolovesta, kokkoontunu yhtee (ja nyt mää varmaan vaikutan jopa stalkkerilta, mutta en ole!) ja heillä näytti olevan kiva ja lämmin tunnelma siellä. Siinä he olivat just jakaneet lahajat, ku siellä porukka vielä auko paketteja ja erräät henkilöt, vei avattujen pakettien papereita roskiin. Siinä, mulla ensimmäistä kertaa iski semmonen pieni suru. Ei siis sen takia, että ihimiset sai lahajoja! Olihan mulla kämpillä läjäpäin lahajoja, mitä olin saanu kavereilta ja työkavereilta, mutta se, miks mulle iski suru oli se, että mää en ollu viettämässä aikaa omien lähheisten kanssa. Tätä ennen mää en ollu oikeastaan tuntenu mittään muuta ku rauhaa. Mulla kuitenki oli kotona hulluna kaikkea ihanaa ruokaa ja mää olin kokkaillu moniaki asioita ensimmäistä kertaa elämässäni! Mää kävin koirien kanssa lenkillä ihanassa säässä, lämmitin saunan ja nautin hyvistä juomista, kattelin leffoja ja virkkasin ja kudoin menemään. Mutta sitten ku näki sen lämmön, mikä tästä perheestä tuli, niin kyllä sitä siinä kohtaa tajusi sen, että ihiminen on laumaelläin ja määki kaipaan niitä ittelleni tärkeitä ihimisiä mun ympärille ja varsinki sillon ku on jottain spesiaalimpaa. Onneksi tänä jouluna mää pääsen Lappiin ja meenki sinne vähän pidemmäksi aikaa! Mää oon jotenki tänä vuonna todella innoissani joulusta ja siittä, että sain lomani, niin ehkä tuo viime vuoden kokemus teki sen, että asioita arvostaa taas hippasen enemmän.

Mää oon ennenki tätä sanonu ja jatkan tän sanomista, että me pietettään joitain asioita ihan ittestäänselevyytenä. Siks mun mielestä jokkaisen pittäis venyttää niitä omia rajoja ja laittaa ittensä semmossiin tilanteisiin, mikkä tuntuu tosi epämiellyttäviltä, koska sen jäläkkeen, mää takkaan, että me osataan arvostaa, niitä pieniäki asioita! Mää oon tyyppinä semmonen, että mää viihyn myös yksikseen ja mulla ei tee tiukkaa olla itteni seurassa. Mun työ esimerkiksi on todella sosiaalista ja joskus mää jopa ootan viikonloppua, että saan vaan olla yksin, koska musta tuntuu, että mun sosiaalinen patteri ylikuormittuu! Ja sitten mää tosiaan kaipaan sitä hilijasuutta ja rauhaa. Mutta emmää kuitenkaan yksinäinen vois/haluais olla, koska kyllä mää sitten joskus kaipaan sitä seuraa ja kavereitten kanssa henkailua. Olla yksin ja olla yksinäinen, on kaks aivan eri asiaa. Yksin oleminen on yleensä ittestään lähtevää ja vappaaehtoista, kunnes yksinäisyys on monesti, ei ittestään lähtevää ja jopa pakotettu tila.

Jostain kumman syystä yksinäisyys on Suomessa tabu. Sitä peitellään ja sen sanomista ääneen pelätään. Ehkä tähän liittyy pelkoja siittä, että miltä näyttää toisten silimissä. Ehkä siihen myös liittyy palijon ittensä syyttelyä, että on oma vika, että olis jotenki ajanu ittensä siihen pisteeseen. Jos sää siellä ruudun toisella puolella koet yksinäisyyttä, niin onneksi on erilaisia palveluita, mihin voi ottaa yhteyttä ja saada vaikka joku, jolle puhua. Näitä on muun muassa aivoliitto, mielenterveyden keskusliitto, mieli ry ja jos joskus vaan kaipaat juttukaveria, niin mulle saa kans laittaa viestiä! Mää mielelläni luen teijän lähettämiä viestejä ja pyrin vastaamaan kaikkiin.

No mietitään, että voiko yksinäisyydessä olla sitten jottain hyvvääki? Mun mielestä ei. Se, että sulla ei oo kettään, kehen ottaa yhteyttä tai kelle jutella, niin son tosi raskasta. Me halutaan kuulua jonnekki ja johonki ja siihen yhteenkuuluvuuden tunteeseen, tarvitaan muita ihimisiä. Me, joilla on joku, kelle jutella, niin meijän on vaikea kuvitella tämmöstä tilannetta ittemme kohalle. Mun ainaki on vaikeaa! Tai vaikka mää voin kuvitella sen tilanteen, että mulla ei olis kettään, niin emmää kuitenkaan ikinä pystyis itteäni laittaan täysin siihen mielentillaan, koska mää oon siinä onnellisessa asemassa, että mulla on perhe ja ystäviä, kehen aina voi ottaa yhteyttä. Yksinäisyys vaikuttaa todella palijon sun mielenterveyteen ja tän vuoksi, ihimiselle saattaa tulla kaikkea mielenterveysongelmia, mitkä vielä enemmän hankaloittaa asioita. Ja jos on vähänkään perillä mielenterveysongelmista ja siittä mitä ne voi aiheuttaa, niin tietää myös, ettei niitten kanssa eläminen ole mittään heleppoa. Mää myös toivon, että tässä kohtaa jokkainen, joka tätä lukkee, niin miettii ittensä kohalla, että kuinka aktiivisesti itte on ottanu johonki kaveriin, vanhempaan tai isovanhempaan yhteyttä. Mää ymmärrän senki, että elämä on kiireellistä, mutta onko sun elämä oikeasti niin tiukkaan aikataulutettu, ettei sulta löyvy ees kahta minuuttia päivästä, laittaa jollekki viestiä, että mitä kuuluu?

No entä, voiko sitten yksin oleminen olla hyvvää? Mun mielestä voi. Kaikista paras hetki, itteni kasvun kannalta siis, oli se hetki, ku mun kahen vuojen suhde loppu. Ylleensä tässä kohtaa ku sää oot taas sinkku, niin säähän lähet baariin bilettään ja ryyppäät sen minkä kerkiät. Mää en teheny niin. Mää jäin kottiin, itteni ja mun ajatusten kanssa. Ja soli maailman paras päätös, minkä mää sillon tein! Kaikki se vietetty aika yksin, ku mää mietin, että mitä tapahtu ja miksi tapahtu? Mitä mää tein väärin ja mitä mun entinen teki väärin? Olisko sitä suhdetta voitu vielä pelastaa? Kaikki ne kysymykset mitä mulla jatkuvasti tulvi päähän, niin mää lähin ettiin niihin vastauksia ittestäni. Ensimmäinen asia mitä siinä tapahtu, oli se, että mää syytin itteäni. Mutta siinä ittetutkiskelun lomassa, mää tajusin, ettei sollu vaan mun vika, vaan siihen tangoon todellakin tarvittaan kaksi. No olisinko mää voinu tehhä asioita toisin? Olisin voinu. Mää olisin voinu aukassa suuni ja nostaa niin sanotusti sen kuuluisan kissan pöyvälle. Tän tajuaminen ja oppiminen, makso mulle yhen suhteen. Mutta iliman sitä, mää en ois tätä varmaan oppinu ja tajunnu, että kommunikointi on avvain aika monneenki asiaan. Mää voisin jauhaa tästä asiasta vaikka kuinka, mutta tän jutun pointti on siis se, että ku mää skippasin ne baarit ja alkoholin, ja käsittelin ne kaikki asiat omassa päässäni, niin mää kasvoi ihimisenä ihan helevetisti! Mää tajusin, että mitä mää kaipaan ja mitä mää haluan. Mää myös pääsin siittä surusta helepommin ylitte. Ja tää on mun mielestä se paras asia siinä ''suru'' työssä minkä mää tein. Jos mää olisin tukahuttanu kaikki ne tunteet alkoholliin ja tyyliin irtosuhteisiin, niin ne tunteet ois jossaki vaiheessa pompannu takas pinnalle, ja ehkäpä vielä kaks kertaa isompina. Vois olla, että mää itte kamppailisin itteni kanssa tällä hetkellä.. Ken tietää?

Sen suhteen aikana, mää jotenki eksyin ja kadotin itteni, ja sen eron jäläkkeen, mää alloin löytään sitä vanahaa Idaa uueastaa. Niinku Samantha sinkkuelämää sarjassa sano ''Mää rakastan sua, mutta mää rakastan itteäni enemmän''. Eli mää ainaki kannustan ihimisiä siihen, että olkaa välillä ihan vaan itteksenne! Uskaltakaa olla yksin niitten teän ajatusten kanssa. Joillekki tää voi olla ihan hirveetä, mutta ehkä son just se, mitä sää tarvittet, että sää voit päästää joistain asioista irti.

Mää tunnen ihimisiä, jokka on ollu pitkässä suhteessa ja eron jäläkkeen, he ovat heti tyyliin kolomen kuukauven sisällä löytäny uuen kumppanin, ja aina näitten kohalla mää mietin, että miten helevetissä!? Mää oon ollu sinkku ties kuinka kauvan. On mulla tuossa pyörähtäny nuita miehiä, mutta ku mää tiijän mitä mää haluan, niin mää huomaan vaan sen, että ei sitä kannate lähtä mittään pakottaan. Yhteen välliin mää kattelin mun kavereita ja mietin, että heillä kaikilla on parisuhde, lapsia, menevät naimisiin, rakentavat taloja ja mitä Ida tekkee? Mulla yhteenvälliin tuli semmonen pieni kriisi ja paniikki jopa, että mikä mussa on vikana ku mää en löyvä kettään. Kunnes sitten mää tajusin, etten mää ois ikinä ollu onnellinen semmosessa suhteessa, missä mää nuorena hankin lapsia ja sen punasen tuvan ja perunamaan. Että nytkö mää ajattelen sitä asiaa, niin luojan kiitos, mää oon tässä tilanteessa, missä mää nyt oon. Mää oisin vaan jossaki kohtaa katkeroitunu ja katkeruus ois varmaan suorastaan pilannu mun tulevaisuuden. Mää oon saavuttanu todella palijon asioita omassa elämässä. Mää oon kuunnella itteäni ja teheny niitä asioita mitä mää haluan. Mää oon kasvanut aika itsevarmaksi ittestäni ja omista taidoista ja tällä tiellä mää tuun jatkaan edelleen! Mää oon teheny asioita yksin ja iliman sitä yksinoloa, mää en varmaan olis tässä pisteessä. Mää oon nähäny ja kokenu ja joka kerta, mää tuun vaan viisaammaksi. Tie on vielä pitkä ja palijon on vielä essää. Mää oon itteni ja oman mieleni kanssa niin hyvässä paikassa, että jottain massiivista ja todella vakavaa pittää tapahtua, että mut saahaan täältä tiputettua!

Ennen ku mää lopetan tän pitkän tekstini, niin mää haluan sanoa sulle; rakasta itteästi! Iliman sitä itserakkautta, sun on vaikeaa rakastaa muita. Ei ole itsekästä rakastaa itteään ja välillä sun täytyy olla itsekäs. Muistakaa myös rakastaa teijän lähheisiä! Soittakaa teijän kavereille, vanhemmille ja isovanhemmille. Lähettäkää joulukortteja ja muita ihania tervehyksiä! Tehkää asioita, mitkä tekkee toiset iloseksi! Ja jos vaan pystyt millään, niin auta hädässä olevia. Lahjota erilaisiin kerräyksiin, tue muita ja muista myös puhua ääneen niistä, ketkä tarvittee sitä apua. Nyt on esimerkiksi joulupuu - kerräys, missä kerätään nuorille ja lapsille joululahjoja. Jos sää vaan pystyt, niin teen jonkun joulusta vähän parempi.

Kiitos ku sää jaksoit lukea tän mun tekstin tänne asti! Nähhään taas seukki juttujen parissa!

-IPSU